torstai 26. syyskuuta 2019

                             Vähän pintaremonttia-
                                    ja halvalla tietty


Kaikki lähti siitä kun sain Facebookin paikallisesta roskalavaryhmästä reilun puoli purkkia (2.7L) maalarinvalkoista sisustusmaalia.
Meillä on portaikon seinät ollu niin huonossa maalissa. Me ollaan muutettu tähän 1998 ja joku vuosi sen jälkeen on maalattu portaikko. Eli lähes parikymmentä vuotta on maalaamisesta ja nykyinen harmaa värikin on tehnyt mieli muuttaa valkoiseen.
Ajattelin että kyllä se maali riittää takaseinään, joka näkyy ovelle asti, että hyvä kun sais sen nätiksi ilman pohjamaalauksia, peittää sen mitä peittää, tulee siitä ainakin siistimpi kuin vanha.
Maali osoittautui ihan loistavaksi! Se peitti vanhan harmaan yhdellä kerroksella ja oli niin paksua ettei valunut yhtään. En oo koskaan maalannut niin hyvällä maalilla. Maalin merkki oli mulle outo, "Ilves". Yritin googletella sitä paikkakunnan maalia myyvistä kaupoista, enkä löytänyt. Lähetin sitten viestin naiselle jolta olin maalin saanut ja kyselin mistä hän oli sen ostanut. Lidlistä! 😮 Nyt pitää sitten kyttäillä aina Lidlin tarjouslehti ja heti kun sitä on siellä myynnissä niin hakea lisää. Sain nimittäin sillä reilulla puolella purkilla maalattua puolet portaikon seinistä ja portaiden alta.


Maalia jäi vielä sen verran pikkusen että siirryin sen kanssa keittiöön, vetämään sillä keittiön jalkalistat. No näinhän se on että asia johtaa toiseen.. 😂
Keittön kaapinovet näytti kauheilta.
Huomasin että joskus on hyvä juoda illalla kahvia niin ettei saa yöllä nukuttua. Siinä valvoessa seuraavana yönä sain loistoidean. Isäntä maalas viime vuonna ruokailutilan seinän vaalean harmaalla maalilla ja muistan että sitä jäi jonkun verran, että jos sitä sävyttäis vähän mustalla taulumaalilla niin sais mukavan, vähän tummemman harmaan sävyn keittiön kaappien oviin. En meinannut malttaa odottaa aamuun että pääsen katsomaan onko sitä maalia tarpeeksi. No onneksi oli! 
Kaapit oli ajalta ennen meidän tähän muuttoa. Ihan kamalan vanhanaikaiset ja osin huonokuntoisetkin. Piti parin oven alareunoja hioa ja paklata.



Ensi suunnitelma oli että nuo koristelistat kokonaan pois. Mutta nuo ovet ei oo mitkään standardikokoiset ja näyttivät ihan hirveen isoilta ja kummallisilta ilman listoja. Kun olin saanut vedettyä harmaat, mallasin listoja takaisin ja päätin että kyllä ne laitetaan. Mutta sitten alkoi itää taas uus ajatus...jospa ne oiskin valkoiset? Eiku maalikauppaan hakemaan pieni purkki maalia.
Näin ne suunnitelmat muuttuu matkan varrella ja nyt kyllä tykätään meidän uudistuneesta keittiöstä.


No sitte päivän kerkesin tieten huilata keittiön jälkeen, kun kehittelin jo uutta ideaa.
Kylppärin kaapinovet näytti kauheilta 😞 Ja ne oli oikeesti kamalat! Niistä ei kehdannut edes ottaa ennen-kuvaa 😧
Ne oli semmosta jotain muovipintaista materiaalia, eli tosi liukas pinta. Mietin että jos niihin ostais tavallista maalia, niin ne pitäis ensin pohjamaalata. Pohjamaali+sävytetty maali=mulle liian kallista. Tykkään kalkkimaaleilla maalata kaikenlaista, kun pohjatöitä ei tarvi tehä. Päädyin siis kalkkimaaliin. Mutta sitte oikeaa sävyä ei löytynyt, halusin oliivinvihreää. Niinpä päädyin taas tekemään omat sekoitukset. Ostin pikkupurkin valkoista kalkkimaalia ja vielä pienemmän purkin oliivinvihreää akryylimaalia.


Sekoittelin puoliskapurkit näitä ja lisäsin tummanharmaata taulumaalia. Vedin sillä ekat kerrokset. Mutta laimennettuna sävy ei ollutkaan oikea 😦
Vimppakerrokseen oli löydyttävä oikea sävy! Sekoittelin loppupurkit ja lisäilin tummanharmaata, mutta sävy oli aina väärä ja liian vaalea. Sitte ajattelin että kokeilen lisätä tipan mustaa, ja Tadaa! Siitä se oikea sävy viimein löytyi, jes!


Näin tuli tehtyä halvat rempat. Keittiön kaappien koristelistoihin valkea maali oli 8.90. Kylppärin kalkkimaali 9.90 ja akryylimaali 3.90. Lisäksi pari hiekkapaperia á 0.90. Taulumaaleja oli ennestään, kuin myös se vaaleanharmaa maali ja maalarinvalkoinen oli ilmainen.
Eli puolet portaikosta, keittiö ja kylppäri yhteensä noin 25€ 😊

Roskalavalta saadun maalin mukana sain myös puoli pönttöä liisteriä, meillä on myös meidän edellisestä tapetoinnista jäänyt liisteriä, eli... 😉 Kun jostain bongaan halpaa tapettia, niin siinäpä on sitten seuraava projekti. Yläkerran makkarit.

Siihen asti mukavaa syksyä ja talven odotusta ⛄

-Sini- 😊

sunnuntai 15. syyskuuta 2019


                    Kesän aikana saatua, ostettua &
                                        tuunattua



Kiikkutuoli on mun kotitalosta. Oli, niinku näkyy, huonossa maalissa ja toinen käsinojakin oli poikki.
Korjailin ja maalasin sen Vintage Art kalkkimaalilla, sävy suklaa.
Tuon hyllykön sain paikallisesta roskalava-ryhmästä. Oli ollut parvekkeella ja oli osin tosi huonossa maalissa. Sen maalasin samalla maalilla kuin tuon kiikkutuolinki.
Näille tuli yhteensä siis hintaa maalipurkin verran, eli alle kymppi. 😊



Seuraavat on kans ilmaisia. Pihatonttu on äidin   pihasta. Se on uudelleenmaalattu. Puutarhakaarta kyselin facebookin kirppisryhmässä. Sain ilmaiseksi tuon. Kukkapenkinkin tein. Osa siinäkin toisilta     saatuja ja osa kirpparilta ostettuja, osa sitten ihan puutarhalta.                                                                         Alakuvan ison viherkasvin sain siskolta. Kukkapurkki löytyi kiertsin "ota tästä"- laatikosta. Maalilla ja servetillä siitä tuli astetta kivempi 😊


                                                           

Nää seuraavat on kirpparilta ja kiertsistä ostettuja.
Kalleimmat näistä on alakuvan huuhkaja ja kissa. Molemmat oli vitosen. Tuo huuhkaja olikin ihan mainio rätkien pelottelija! Meinasivat varastaa   mansikka-amppeleista mansikoita, mutta kun  laitoin tuon ihan vain pihakoristeeksi tarkoitetun  linnun terassille, niin huomasin että mansikat sai jäädä linnuilta rauhaan 🍓🍓🍓                                       

                                  
No tää sitte!! 😍
Oon kauan aikaa (eli varmaan viime talvesta, kun näistä tuli hitti) haaveillut että kun sais oman valotaulun. Mutta vanhat ikkunanpokat on niin haluttuja, että ne on ollu aina liian kalliita mun kukkarolle. Mutta nyt kävi tuuri! Sain fb-kirpparilta viidellä eurolla tämän, joka on vielä tosi hyväkuntoinen, mutta kuitenkin just silleen sopivasti "vanha".
Ostin siihen julisteen ja valoketju oli ennestään. Eli tämä ihanuus maksoi vain 11.90. Ja on kivan näköinen taulu myös päivänvalolla. Ai että tykkään!! Joskus käy tuuri 😊

Myös värit alkaa palailemaan vähitellen mun elämään, tummemman jakson jälkeen.
Oon maalaillut pinkillä kaikenmoista, ja nyt löytyi kiertsistä ihanan pirteän oranssi (ja ihan mun näköinen!) neuletakki. Joka myös tietty kissaa kiinnostaa 😁


Lisää löytöjä ja värejä odotellessa, aurinkoista                                  syksyn jatkoa! 🌞☔🍃🍂

-Sini-

maanantai 20. toukokuuta 2019

                                                           Perittyä & muuten ilmaista


Ihanat ilmat on olleet ja lämmintä on piisannut 😎 Ei siis ole kerinnyt koneen ääreen, mutta nyt kun on pilvistä ja tuulee, joutaa päivittämään myös täällä.





Tämä vanha, 1940-luvulta oleva, mieheni papan tekemä puusohva, on meidän harvoja perintökaluja.
Hioin ja maalasin sen muutama vuosi sitten. Maalia oli varmaan viisi kerrosta ja alimmaisena joku vanhan ajan lyijymaali, sitä ei saanut tasaiseksi edes sähköhiomakoneellakaan. Tarkasti tai oikeassa valossa kun katsoo, selkänoja on valitettavasti epätasainen. Mutta parempi kuitenkin nyt.

Kerroinkin aiemmin, että täällä järjestetään kahdesti vuodessa kierrätyspäivät. Sinne saa viedä tavaraa ja ottaa mukaansa mitä haluaa. Jotakin pientä sieltä on löytynyt myös sisustukseen, muunmuassa tämä olkkarin katossa oleva hauska lamppu..





...sekä tämä mun rottinkinurkkauksessa oleva rottinkipeili.





Rottinkinurkkauksessa on myös mun rakas rottinkisohva, jonka onnekseni sain viime kesänä paikallisesta Facebookin roskalava-ryhmästä. Se oli raukka ollut kattamattomalla terassilla sateen armoilla ja oli vähän huonossa hapessa. Siinä oli hiomista jonkun verran ja lopuksi suhuutin siihen pari purkkia spraymaalia. Tänä keväänä sain myös roskalavalta vanhan mutta siistin patjan siihen ja löysin kirpparilta kankaan. Eräänä päivänä töissä ollessani, ukkokulta oli sillä välin tehnyt verhoilut 😍




Joskus saan myös valitettavista kuolinpesistä kalusteita. Kerran  yksi face-kaveri tarjosi minulle kalusteita tuunattavaksi, kun tyhjensivät isänsä taloa. Otin pienen yöpöydän, sekä meidän nykyisen olkkarin pöydän. Yöpöydän maalasin (oli ensimmäinen kalkkimaalikokeilu) ja se on poikani kämpässä eteisen pöytänä. Myös tämän olkkarin pöydän maalasin.
                                                                               



 Tuttavan kuolinpesästä sain myös tämän kauan haikailemani 60-luvun tv-tason 😍 Olisi muutoin mennyt kaatopaikalle!!
Se on vielä niin hyvässä kunnossakin, ettei sille tarvi tehdä mitään tuunauksia. Ehkä vain vähän sipaista lakkaa jos haluaa.







Joskus on myös ollut tuuria olla oikeaan aikaan netissä, kun joku tarjoaa tavaraa muuton tieltä. Kerran viime talvena joku oli muuttamassa ja ilmoitin ottavani tarjotut dvd-tornit. Enhän minä niitä levyjen säilytykseen tarvinnut, vaan visio oli heti selvä; niistä tulisi kukkatolppia. Toinen on vielä tuunaamatta, kun ei ole tullut vielä oikeaa ideaa sille, mutta tässä toinen kalkkimaalattuna..






Sattui hauskasti, kun menin hakamaan torneja. Mies tuskaili kun oli vielä kämpässä tavaraa ja kysyi että "et sää mattoja tarvis?"  No enhän mää mutta...minkälaisia sulla ois? 😄 Sain siinä samalla vielä kaksi karvalankamattoa ja pitkän käytävänmaton. Kaikki matot oli vielä kuin uusia!
Seuraavassa kuvassa toinen karvalankamatto ja eri paikasta muuton alta pelastettu hauskan mallinen pöytä, joka odottaa vielä tuunausideaa. Ehkä ois kiva tuommoisenaankin, mutta pinta on sen verran kulunut ja naarmuilla, että pakko keksiä sille jotain. Ehkä vain varovainen hionta ja lakkaus...





Viime viikolla oli taas eräällä tutulla muutto ja talon tyhjennys. Sieltä varasin kaksi samanlaista isoa mattoa. Nämä olikin isompia kuin luulin, jopa 240x170cm !
Ylihuomenna on suunnitteilla matonpesua ja sitä nämäkin odottaa, siksi eivät ole lattialla vielä.



Sain sieltä myös jalallisia laseja, seuraavassa kuvassa olevan ison kukkataulun, sekä ihanista ihanimman, muuttajan mummon tekemän ison savivaasin, oih! 💜






Viime viikolla työkaveri innostui kesälomallansa siivoamaan kaappeja ja kun tiesi että vuokraan kirppispöytää silloin tällöin, kyseli että voisiko tuoda minulle jotain pois heitettävää, sopimuksella "pidä ite tai myy pois". No sehän sopi. Jonkin verran tuli myytävääkin, mutta parit paneeliverhot oli sen verran ihqut että pakko oli mallata niitä ikkunaan - ja siihenhän ne taisi jäädäkin
Kummassakin ikkunassa oli aiemmin siniset verhot, mutta vaihtelu virkistää. Punaisia voi näköjään pitää vaikka ei olekkaan joulu  😁





Paljonhan tuota ilmaista onkin kertynyt, näin kun alkaa listaamaan! Mutta vieläkin korpeaa, kun viime viikolla meni ohi, kun joku antoi kokonaisen rottinkikaluston, tuolit ja pöydän, ilmaiseksi facen roskalavalla 😥 Sohva jo on, tuolit ja pöytä pitäisi vielä terassille löytää. Niistä voisin jonkin verran maksaakin. Mutta rottinki on nyt niin kovassa huudossa, että kilpailua riittää ja halvalla ne ei tahdo lähteä.  Muttakun rottinkituolit vaan on niin hyvät istua!
Mutta metsästys jatkukoon.... Mukavaa alkanutta kesää!

- Sini -  😊

torstai 2. toukokuuta 2019

                                            Vääriä valintoja & turhia rahanmenoja




Lintuhäkit!
Minulla oli hirveä vimma parisen vuotta sitten, että piti saada lintuhäkkejä. Piti jopa Toristakin tilata yksi, kun ei kirppareilta löytynyt. Onhan ne kauniita, mutta en ole keksinyt niille niin minkäänlaista käyttötarkoitusta.
Tämän ylläolevan löysin Vaasan kirpparilta pari kesää sitten. Maksoi minun kukkarolle vähän turhan paljon, 15 euroa, mutta kun se oli saatava. Ovi tässä on liian pieni, jotta sinne olisi mahtunut laittamaan kukkaruukun. Olen sommitellut siihen tekokukkia, valopalloja ym. Olen pitänyt sitä pöydällä, lattialla sekä yrittänyt ripustaa kattoon. Ei vain ole näyttänyt hyvältä missään.
Nyt sitten päätin kun varasin kirpparipöydän, että on varmaan valitettavasti aika luopua siitä. Myös pari muuta lintuhäkkiä olen myynyt pois, vain yksi pieni on enään jäljellä hyllyn koristeena.





Muutenkin aloin nyt aika rankalla kädellä tyhjentämään kaappeja turhasta tavarasta/vaatteesta, joita ei koskaan käytä.
Vähän huono kuva tuli, kun piti äkkiä yrittää napata, mutta... Tuolla ylhäällä tuo kukkapöytä on samaa sarjaa kuin tuo lintuhäkki. Olen sitäkin pyöritellyt joka huoneessa ja joka kukan alla, mutta ei, se ei ole näyttänyt hyvältä missään. Niinpä vain raakasti pois sekin.

Myös pöytäliinat on semmoinen "ei mun juttu". Katselen muiden sisustuskuvia ja ihailen kauniita pöytäliinoja. Monet kerrat on tullut ostettua, pari päivää pöydällä ja pesun kautta kiertoon. Poppanoista tykkään, mutta siis sellaiset isot liinat - vain jouluisin ja juhlissa.

Sitten yksi itsellenikin kummastusta herättävä juttu; vaaleanpunaiset vaatteet!!
Vaikka ne ei ehkä tähän blogiin liitykkään...tai no, olenhan minäkin tavallaan osa sisustusta 😄
Mikä ihme siinä on, kun aina kirpparilla tai kaupassa kierrellessä tartun pinkkeihin vaatteisiin!? Ihastelen niitä ja muutaman kerran olen sortunut ostamaankin. Mutta kun ne vain eivät minulle passaa, en tiedä milloin opin uskomaan sen. Tälläkin kertaa laitoin kiertoon pari pinkkiä paitaa ja yhden takin.

                                          Mutta sitten sorruin ostamaan ruskean mekon! 




Ruskea ei tosiaankaan ole myöskään minun väri. Eikä oranssi, ei keltainen, ei juuri vihreäkään tai sininen, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Mutta kun tässä oli jotenkin tuo kuviointi niin minua... Saas nähdä miten ämmän käy, lähteekö tämäkin kiertoon jossain välissä. Mutta kyllä silmä nyt tämän kesän saa siihen yrittää totutella. Menee se ainakin kotimekkona jos ei muuten 😊


Mekkokelejä odotellessa!  😎

-Sini-

lauantai 27. huhtikuuta 2019

                                           Viherkasveja, ruukkuja & maljakoita


"Musta on tulluuuu viherkasvihulluuu..."
Joskus nuorempana vielä kotona asuessa minulla oli paljon kaikenlaisia kasveja. Sitte tuli niinsanotut ruuhkavuodet ja kasvien määrä on ollut hyvin vähäistä. Nyt en tiedä mikä tänä keväänä on minuun iskenyt, mutta kasvien määrä on moninkertaistunut😳
Sitten on tietty pitänyt ostella myös ruukkuja. Mutta niitä onneksi kirppareilta ja kiertsistä löytyy! Ja tosi halvalla vielä. Myös itse kasveja olen ostanu paljonkin kirppareilta, 2-3 eurolla.

                                             




 Tässäpä ehkä omituisimpia "ruukkuja" 😄
Vasemmalla olevan ihanan korin sain siskolta 💚 Korissa olevan enkelinsiiven ostin kirpparilta kolmella eurolla. Se näyttää olevan ihan hullu kasvamaan! On triplannut jo kokonsa reilussa kuukaudessa.
Keskellä olevan ruukun olen ostanut ihan kaupasta (alesta tosin, tietty!) Ei ollut kuin vitosen. Siinä olevan amatsoninliljan olen saanut anopin perintöinä.
Ja sitte tuo "roskakori". Sillä nimellä se oli kirpparilla myynnissä 😂 Eurolla! Olin jo vähän aikaa etsiskellyt tuolle palmuvehkalle jotain syvempää suojaruukkua, kun se roikottaa noita oksiaan niin että vie ison tilan, vaikka ei tuon rehevämpi olekkaan. Täytyy myöntää että itseäkin vähän nauratti tuo "ruukku". Mutta sehän on ihan mainio, eikö? Ja palmuvehkakin on anopin perintöjä. Ja nämä ruukut on siis aika isoja, kuvasta sitä ei oikein erota. "Roskis" on noin 30 cm korkea...


Monenmoista ruukkua löytyy. Tässäkään tuo muorinkukalla oleva kippo ei varmaankaan ole varsinaisesti kukkaruukku 😉 Takana olevat maalasin, kun olivat tylsän valkoiset muoviruukut.
Takana vihreässä ruukussa on malakanvehka, se on saatu siskolta. Edessä olevat viirivehka ja muorinkukka ovat molemmat kirpparilta.




 Tässä vielä pari kultaköynnöstä. Ne on saatu synttärilahjaksi äidiltä. Tai no, ne oli yks kasvi mutta jaoin sen mullanvaihdossa. Ruukut kirpparilta. Pieniä ruukkuja saa tosiaan halvalla, en ole näistä mistään maksanut varmaan euroa enempää.




Vielä pari pienempää. Mutta kun nämä on vähä erikoisemman näköisiä. Tuo tuplaruukku on  mielestäni kyllä hauska! Rönsylilja on alunperin kirpparilta. Se on poikinut mooonta uutta kasvia meille.




Tässäkin nuo kaksi ylintä purkkia on ihania. Toinen minulla on ollut jo kauan ja toisen erivärisen löysin vasta. Toisessa on tarra jossa lukee "Lapin Savi, Tervola". Pitää bongailla kirppareilla jos löytyisi vielä erivärisiä. Ja tämä mikälie hedelmäkori toimii myös hauskana amppelina. Juorun olen joskus kirpparilta tuonut ja se on myös poikinut meille monta amppelin täytettä lisää.




No sitten nämä isot. Tuon traakkipuun Luhta "ruukun" löysin vasta kirpparilta. Eilen näin kaupassa juuri samanlaisen, vähäsen isomman vain. Maksoi uutena vähän vajaat neljäkymppiä! Tämä maksoi kaksi euroa, eli oli kyllä jonkinlainen löytö! Lohikäärmepuulla on ihan kaupasta, tosin taas alesta, ostettu meksikolaiskori. Nämä on niin ihania että haluaisin näitä lisääkin, mutta oikea hinta on vähän liikaa. Tämä maksoi 4,90 ja oikea hinta on kympin enemmän. Lohikäärmepuu on saatu tupaantuliaislahjana ööö... 31 vuotta sitte. Moneen moneen kertaan olen sitä katkonut, mutta samaa kasvia se on tämäkin edelleen.
Siinäpä oli OSA minun kasteltavista, alle puolet varmaan...




No sitten maljakot... Kirjoitin siis blogin alustuksessa että tuunailen näitä. Näitä löytyy tosi halvalla. Tämäkin kirkas lasimaljakko oli varmaan 50 senttiä. On maalattu ja liimailtu koristenauhaa, helmiä ja ruusu.




                                             Viinipullo+maalia+servettikuva = that`s it!




                     Kierrätyspäiviltä ilmainen pieni lasipullo/kannu. Spray-kultamaalia vaan päälle.




                          Ja joskus hieno viinipullo voi olla ihan semmoisenaan hieno maljakko 😊


Kiitos kun jaksoit jakaa mun kukkahulluutta 😘  Ei muuta kuin kivaa loppupäivää!

-Sini- 💙

perjantai 26. huhtikuuta 2019

                                            Tästä se lähtee....

Olen yrittänyt etsiä blogeja, jotka kertoisivat oikeasti halvoista sisustuksista. En ole löytänyt (tai sitten en ole osannut vain etsiä). Siitä syntyi idea perustaa oma blogi kertomaan siitä.
Minullehan "halpa" ei tarkoita sitä, että "Ihanaa kun löysin halvan Arabian maljakon - maksoi vain 160 euroa". Juu ei, halpa on halpa, kallis ei ole halpa. Muutenkaan en keräile tavaroita, esim astioita, vain keräilemisen ilosta. Meillä astiat ja vähät maljakot on kaikki käytössä. "Turhaa" keräilyä minulla on ainoastaan lasinorsut ja muutamat erikoiset sisustuselementit.

Kiertelen viikottain kirppareita, joita kaupungista löytyy kolme. Yksi tosi hyvä, yksi suht ok, ja yksi siltä väliltä. Myös kierrätyskeskuksesta löytyy paljon hyvää pikkutavaraa, kukkapurkkeja eurolla, ja muunmuassa yks huone on tapetoitu tapetilla joka maksoi siellä vain 50 senttiä rulla. Eteisessä siellä on myös "Ota ilmaiseksi" - laatikko. Siitä nappasin mukaan viimeksi tuon yläkuvassa näkyvän ihanan emalikattilan kesäkukalle. Myös realisointipiste löytyy, mutta siellä on yleensä minun kukkarolle kallista tavaraa.
Joskus jos käväisemme jossain lähistöllä olevissa isommissa kaupungeissa, kirpparit on pakko tsekata myös siellä.

Tykkään tuunailla kaikenlaisia juttuja, pieniä huonekaluja, maljakoita, astioita jne. Facen roskalava-ryhmästä olen pelastanu monta vähän huonossa hapessa olevaa huonekalua ja tuunaillut niistä sitten omaa silmää miellyttäviä.



Myös facen kirppariryhmät ja Tori.fi tulee vilkuiltua päivittäin.Viimeksi facekirpparilta löytyi viidellä eurolla tämä söpö pikkupöytä, joka oli ollut ulkona ja kannen lakka oli halkeillut ja tikkuuntunut. Se oli tylsän värinen, vaaleaa puuta, josta en tykkää yhtään. Hioin se hyvin ja maalasin, ja nyt se näyttää ihan eri söpöltä.
Torista tekisi tosi löytöjä jos asuisi isommassa kaupungissa. Olen pannut merkille, että niissä ilmeisesti asuu vähän varakkaampaa väkeä, antavat pois ilmaiseksi upeita tavaroita! Minulla on tällä hetkellä etsinnässä kirjoituspöytä, ja sitä yritän bongailla sieltä lähes päivittäin. Jospa se jonakin päivänä nappaisi.

Täällä myös järjestetään pari kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä, kierrätyspäivät. Sinne saa viedä tavaraa, ei huonekaluja, mutta kaikenlaista pienempää. Ja mukaan saa ottaa sitten mitä huvittaa. Eniten sinne tuodaan vaatetta, mutta olen napannut sieltä mukaan mm viimeksi tämän ihanan rottinkipeilin rottinkinurkkaukseeni.

 


Perittyä tavaraa meillä ei juuri ole, -40 luvun puusohva ehkä "arvokkain".
Mutta "ennakkoperintönä" olen hakenut kotitalon liiteristä muutaman vanhan laudanpätkän ja tehnyt niistä kukkahyllyjä. Tässä toinen niistä:






Tässäpä oli nyt tämän blogin alku. Jatkan esittelyä myöhemmin lisää ja esittelen uusia löytöjä. Jos kiinnosti, niin jää mieluusti seurailemaan. Ja kavereille saa kertoa kanssa.
Mukavaa päivän jatkoa!

- Sini - :)